maanantai 25. elokuuta 2014

Tyypitysmaratoni #5 - Wolverine - ISTP

Tyypitysmaratonin viidennessä osassa tyypitän erään X-Men sarjan pidetyimmän hahmon ja kovanaaman eli Wolverinen. Pohjimmaltaan leppoisa kaveri, joka tosipaikan tullen pystyy kuitenkin pitämään päänsä kylmänä ja olemaan kova ja varma. Hänen järkensä ei ehkä viillä tarkasti, kuin skalpelli, mutta mihin jotain fiiniä veistä tarvitaan, kun on kirveskin? Ongelmat ratkeavat kyllä suoraviivaisemminkin. Pyrin käyttämään esimerkeissäni elokuvien Wolverineä, vaikka sarjakuvien Wolverine omaakin saman persoonallisuustyypin.

HUOM HUOM! SPOILEREITA X-MEN JA WOLVERINE-ELOKUVISTA


Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
Tämä funktio tekee Wolverinestä oman tiensä kulkijan, joka luottaa omaan moraaliinsa enemmän, kuin ulkopuolisiin systeemin sääntöihin. Tämä funktio tekee Wolverinestä myös varsin kylmäpäisen tyypin, eikä hänellä mene pupu pöksyyn tiukassakaan paikassa. Kun ensimmäisessä elokuvassa Rogue meinasi kuolla Wolverine ei epäillyt hetkeäkään vaan antoi tämän varastaa hänen voimansa, että paranisi. Wolverine ei myöskään ole taipuvainen turhaan tunteellisuuteen tai armoon vaan tekee lopullisesti selvää jälkeä kaikista mahdollisista uhista, kun siihen tilaisuus tulee. Hän ei esimerkiksi epäröinnyt hetkeäkään lahdatessaan entisiä tovereitaan Wolverine Originssissa, mutta sama kaava on nähtävissä jokaisessa elokuvassa. Kolmannessa X-Menissä Wolverine tappoi kylmäverisesti kouluun tunkeutuneita sotilaita. Wolverine tappoi jopa rakastamansa Jeanin tämän muututtua Pimeäksi Feenikseksi.


Wolverine on erittäin yksityisyyden haluinen ja käskeekin tylysti liian tungettelevia tyyppejä kalppimaan mäkeen. Hän arvostaa logiikkaa ja maalaisjärjellä käsitettäviä asioita, eikä usko mihinkään ennen kuin on käytännössä sen nähnyt.


Se - Ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Tämä funktio tekee Wolverinestä ennen kaikkea toiminnan ja käytännön miehen, joka ei yleensä pysähdy miettimään sitä, miten tulisi toimia vaan hän toimii. Tämä käy ilmi varsinkin siinä, miten Wolverine tappelee. Hän käy pelottomasti päälle, kuin verenhimoinen nimikkoeläimensä wolverine eli ahma. Voi olla, että tämän holtittoman tyylin taustalla on hänen mutanttivoimansa, joka mahdollistaa hänen parantumisensa lähes mistä tahansa vammoista äärimmäisen lyhyessä ajassa. Joka tapauksessa se tukee hänen persoonallisuuttaan äärimmäisen hyvin. Käytännön miehenä hän on myös erittäin mieltynyt käytännön miehen ammatteihin. Wolverine Originissa näytettiin, miten hän oli mukana sotimassa kaikissa sodissa, missä Amerikka on ollut mukana. Hän oli sotilaana sisällissodassa, WW1:ssa, WW2:ssa ja sen jälkeen vielä erikoisryhmässä kylmänsodan aikana. Tässä vaiheessa sotiminen alkoi ilmeisesti jo vähän kyllästyttämään ja hän ryhtyi metsuriksi ja löysi jopa vaimon itselleen.


Ni - Sisäänpäinsuuntautunut intuitio
Intuitio ei ole Wolverinen vahimpia funktiota ja tämä näkyy siinä, miten hän pitää kaikenlaista teoriaa täysin turhana. Abstraktit ideat saavat Wolverinen sanomaan "Häh?" ja haukkumaan ideoijaa neropatiksi. Uusimman leffan lopussa ilmenee, että Wolverine on jotenkin hämärästi päätynyt Xavierin pitämän koulun opettajaksi. Siellä hänen aiheensa oli historia. Voisi äkkiseltään kuvitella, että se olisi Wolverinen tapaiselle käytännön miehelle turhan teoreettinen aihe, mutta historia on itse asiassa varsin maalaisjärjellä käsitettävä aine, eikä se vaadi hurjaa abstraktin ajattelun kykyä. Historia sopi Wolverinelle myös sen takia, että hän syntyi ennen sisällissotia ja näin ollen hänellä oli omakohtaista kokemusta erittäin merkittävistä historiallisista tapahtumista.


Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
Vaikka Wolverine saattaakin äkkiseltään vaikuttaa varsin ilmeettömältä tyypiltä, niin todellisuudessa hänen naamastaan on yleensä välittömästi nähtävissä, mitä hän kulloinkin ajattelee. Hänen ulosantinsa on varsin vivahteikasta, vaikka ulospäinsuuntautunut tunteellisuus onkin hänen heikoin funktionsa. Varsinkin Wolverinen tapellessa tämä näkyy. Tämän funktion heikkous näkyykin ennen kaikkea siinä, kuinka avuton Wolverine on, kun vastaan tulee tapauksia, jossa pitäisi käsitellä tunteita. Varsinkin omien tunteidensa käsittelyssä Wolverine on aivan pihalla ja tämä seikka on aiheuttanut eniten ongelmia hänen elämässään. Myönnettäköön, että Wolverinelle on elämän aikana tapahtunut niin karmeita asioita, että on ihan ymmärrettävää, että ne sattuvat. Wolverine ei kuitenkaan koskaan edes yrittänyt käsitellä niitä. Hän vain pakeni ja vetäytyi kuoreensa. Jeanin tapettuaan hän vetäytyi johonkin metsikkoon erakoksi elelemään ja yritti vain unohtaa kaiken.


perjantai 22. elokuuta 2014

Tyypitysmaratoni #4 - Dolores Pimento- ESFJ

INTJ-tyypitystä miettiessäni ajattelin aluksi kirjoittaa Voldemortista, mutta tuumin hänen menevän INTJ:mäisyydessään vähän turhankin yli. Kirjoitanpa nyt siis eräästä toisesta Harry Potterin hahmosta, joka kuvastaa varsin hyvin siitä minkälainen kusipää ESFJ-tyyppi voi pahimmillaan olla. Kyseinen hahmo on luultavasti koko Harry Potter-sarjan vihatuin hahmo ja syystä. Dolores Pimento ei tietenkään ole absoluuttisen paha, kuten Voldemort, eikä häntä olla vedetty aivan niin yli, mutta juuri tästä syystä Pimento onkin niin vihattu. Lähes jokainen ihminen on kohdannut elämänsä aikana virkaintoisen ihmisen, jonka naamalle on liimattuna tekohymy ja joka tykkää sortaa ihmisiä käyttämällä muiden auktoriteettiä omansa sijaan.

Jos joku ESFJ sattuu lukemaan tätä, niin pahoittelen. Minulla ei ole mitään ESFJ-tyyppiä vastaan.. Ainenkaan kovin paljoa.. Hyvä on! Pidän ESFJ-tyyppiä ylivoimaisesti ärsyttävimpänä MBTI-tyyppinä! Pimennossa tiivistyy aika hyvin se kaikki, mistä en ESFJ:ssä pidä. Ja miksi käytän suomennettua nimeä Pimento, enkä Umbridgeä? Koska tämä on Suomi-MBTI!


Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
Dolores Pimennon vahvimpana funktiona on ulospäinsuuntautunut tunteellisuus ja hän käyttää tätä funktiota jatkuvasti yrittäessään levittää omaa moraaliaan muille. Tämä funktio tekee Pimennosta varsin ilmeikkään tyypin ja tämä näkyy varsinkin elokuvissa, vaikka kirjassakin sitä kuvataan jatkuvasti. Doloreksella on vankka ideologinen pohja, jonka hän tuntuu perineen suoraan taikaministeriöltä. Hän on äärettömän virkaintoinen ja ajattelussaan mustavalkoinen. Kaikki joilla ei ole samanlaista ideologista pohjaa, kuin hänellä ovat hänen mielestään auttamatta pahoja ja hän haluaisikin parantaa kaikki ihmiset tästä pahuudesta levittämällä omaa ideologiaansa niin tehokkaasti kuin pystyy. Dolores käyttää tähän varsin julmiakin keinoja ja näyttää saavan oppilaiden rankaisemisesta sadistista mielihyvää. Tätä hän ei luultavasti myöntäisi edes itselleen, vaan vakuuttaisi kaiken olevan vain suuremman hyvän puolesta. Fe-funktion voimakkuus näkyy hyvin myös Pimennon pukeutumisessa. Pörröä ja pinkkejä värejä.

Pimennon käytös on ulospäin herttaista ja äkkiseltään hän vaikuttaa oikein mukavalta rouvalta. Karu totuus paljastuu kuitenkin nopeasti. Herttaisuus on päälle liimattua ja se peittää hädintuskin Pimennon sisäisen pimeyden.

Si - Sisäänpäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Tämä funktio tekee Pimennosta järjestelmään uskovan ja perinteitä kunnioittavan ihmisen. Tästä syystä hän on myös erittäin uskollinen ministeriötä kohtaan. Pimento on myös käytännöllinen ja suoraviivainen toimissaan. Esimerkiksi hän halusi saada Hagridin erotetuksi ja katsoi parhaimmaksi keinoksi kuvata hänet vähä-älyisenä ja väkivaltaisena puolijättinä, joka antaisi hänelle perusteet tehdä sen. Pimento arvostaa myös traditioita ja on monissa käsityksissään varsin vanhanaikainen. Esimerkiksi hänen suhtautumisensa puolirotuisiin on varsin kivikautinen. Hän ei myöskään pidä jästisyntyisiä kovin suuressa arvossa, mikä näkyy viimeisessä kirjassa ja toiseksi viimeisessä elokuvassa hänen sortaessaan jästisyntyisiä ministeriön nimissä.
Pimento ei käytä juuri koskaan omaa auktoriteettiään toimiessaan vaan hänen on jatkuvasti piilouduttava toimissaan ministeriön tuoman auktoriteetin taakse. Tästä syystä hän luultavasti katsoo tarpeelliseksi mainita ministeriön about jokaisessa lauseessaan jakaessaan käskyjään. Tämä on erittäin tyypillistä heikoille käskijöille, joiden oma auktoriteetti ei riitä mihinkään. Valtaa ei pitäisi koskaan antaa tälläisille ihmisille. Ikävä kyllä järjestelmä rakastaa tämän tyyppisiä ihmisiä, sillä he yleensä tekevät juuri niin kuin käsketään.

Ne - Ulospäinsuuntautunut intuitio
Pimennon toiseksi heikoin funktio on ulospäinsuuntautunut intuitio ja tämän funktion heikkous näkyy ennen kaikkea hänen joustamattomuudessaan. Pimento ei sopeudu kovin helposti muutoksiin, eikä pysty näkemään asioiden kokonaiskuvia. Nämä molemmat ominaisuudet näkyvät erinomaisen hyvin silloin, kun Pimento päätyy hetkellisesti Tylypahkan rehtoriksi. Hän ei luultavasti tajua, että on kaikilla siihen astisilla toimillaan saanut koko koulun vihaamaan häntä. Pimento joutui suurempiin saappaisiin, kuin hänen kykynsä riittivät ja se näkyi jäljessä. Hän ajatteli, että paras tapa ratkaista ongelmat oli määrätä jäätävät määrät lisää sääntöjä, jotka antaisivat hänelle lisää valtuuksia ja jotka estäisivät oppilaita kapinoimasta. Vähän kuin yrittäisi pelastaa uppoavaa laivaa poraamalla laivan pohjaan lisää reikiä.

Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
Tämä on Pimennon heikoin funktio ja se näkyy ajoittaisena rationaalisuuden puutteena. Esimerkiksi heidän ollessaan saarrettuna kentaurien toimesta Kielletyssämetsässä joku ajattelukykyinen ei luultavasti olisi käynyt kiroamaan kentaureja. Pimennolla on myös ongelmia pitää päänsä kylmänä tiukemmissa paikoissa. Vahvemman Ti:n omaavat seuraavat useammin omaa moraaliaan kuin ottavat järjestelmän moraalin omakseen. Esimerkiksi ISTP:llä ja ESTP:llä on molemmilla oma moraalinsa ja he pitävät järjestelmän sääntöjä lähinnä kehotuksina. Pimennon tapauksessa näin ei tosiaankaan ole.


HUOM!
Vaikka kirjoitinkin ESFJ:n kuvauksen sellaisesta hahmosta, jota karmeampaa ei helposti löydä mistään, niin se ei tarkoita sitä, että ESFJ ei voisi myös olla äärettömän rakastettava ja herttainen tyyppi. Itse asiassa Harry Potterista löytyy juuri tälläinen ESFJ ja hän on Molly Weasley. Hänessä esiintyy monesti samoja luonteenpiirteitä, kuin Pimennolla, mutta hänen tapauksessaan niiden takana on aina aito välittäminen ja rakkaus. Molly suhtautuu välittävästi ja huolehtivaisesti kaikkiin kanssaihmisiin. Tälläiset ESFJ:t ovat mahtavia ihmisiä. Vaikka täytyy myöntää, että pidän näitäkin ESFJ:itä ajoittain ärsyttävinä. Varmaan joku ENTP-juttu. Freddy ja Georgekin pitivät Mollyä ajoittain hivenen ärsyttävänä..

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tyypitysmaratoni #3 - Pappa (Tywin) Lannister - INTJ

Tyypitysmaraton on aloitettu NT-tyypeillä ja niillä se myös jatkuu! Seuraavana on vuorossa INTJ, tuo esityslavan varjoissa juonitteleva nukkemestari, jolla on jatkuvasti kaikki langat käsissään. Hän ei mielellään astu parrasvaloihin ja pyörittää asioita mielummin pimennosta jättäen näkyvän toiminnan muille tyypeille. Tywin Lannister sopii esimerkiksi tämän tyyppisestä INTJ:stä, kuin nakutettu. Myönnettäköön, että pahisrintamalta olisi helposti löytynyt muitakin vastaavanlaisia tyyppejä, sillä INTJ:tä käytetään erittäin usein pahalaisen roolissa. Oli kyse sitten Hannibaalin tai Voldemortin tapaisista sekopäistä, niin samat piirteet ilmenevät molemmissa. Tywin Lannister on siitä mukavampi esimerkki, että häntä ei voida pitää absoluuttisena pahiksena vaan hän heiluu ennemminkin harmaalla alueella. Kaiken lisäksi hän on eräs Game of Thronessin lempihahmoistani.


HUOM HUOM HUOM TYYPITYKSESSÄ MUKANA SPOILEREITA

Ni - Sisäänpäinsuuntautunut intuitio
Pappa Lannisterin vahvin funktio on sisäänpäinsuuntautunut intuitio, minkä vuoksi hän näkee maailman jättimäisenä shakkilautana edessään. Hän näkee itsensä, lapsensa, armeijat ja viholliset nappuloina. Tästä syystä hänellä on tilanteiden kokonaiskuva jatkuvasti mielessään tehdessään päätöksiä ja osaa vetää oikeista naruista oikeaan aikaan. Tywin onkin eräs taitavimmista "valtaistuinpelin pelaajista". Hän näkee merkitystä kaikessa, kun monet muut eivät näe mitään. Esimerkiksi hän antoi Jamielle armeijan komentoonsa ja käski hänen pelastaa Tyrion Lannisterin vankeudestaan, koska uskoi muiden sukujen pitävän Lannistereja heikkoina, jos yhtäkin Lannisterin suvusta voitiin pitää vankina rankaisematta. Introverttinä Pappa Lannister ei suinkaan halua olla johtamassa kansaa etulinjassa vaan toimii mielummin taka-alalla. Parhaiten hänelle tuntuu sopivan tehtävä kuninkaan Kourana. Siinä tehtävässä hän pääsee pyörittämään koko valtakunnan asioita esiriipun takaa todellisen vallan ytimessä Joffreyn ollessa keulakuvana. Pappa Lannister on intuitionsa vuoksi myös erinomainen ihmistuntija ja saattaa nähdä ihmisten kyvykkyyden hyvinkin pienistä asioista.

Pappa Lannisterin visionäärisen johtajuuden huomaa siinä, miten hän henkilökohtaisesti sai suvun uuteen nousuun. Tywinin isä oli heikko hallitsija ja koko hänen sukuaan uhkasi tuho Castamerin linnakkeen suvun Reynen käydessä kapinoimaan Lannistereita vastaan. Tywin johti joukot kukistamaan kapinaan ja nosti Lannisterin suvun uuteen nousuun armottoman älynsä ja visionäärin kykyjensä ansiosta. Hänellä on katse jatkuvasti tulevaisuudessa ja hän suunnittelee kaiken niin, että Lannisterien suku menestyisi. Hän yrittää katsoa jopa oman kuolemansa jälkeisiin päiviin ja saada tilalleen pystyvän suvun pään.

Te - Ulospäinsuuntautunut ajattelu
Tämä funktio tekee Pappa Lannisterista erittäin organisointikykyisen ja rationaalisen henkilön, jolle kylmä logiikka on kaikki kaikessa. Tunteet joutavat romukoppaan ja jos tilaisuus tulee, niin siihen tartutaan. Oli kyse kuinka armottomasta teosta hyvänsä. Tywin on päätöksiä tehdessään armoton jyrääjä, eikä siedä kuulla vastaväitteitä. Hän ei kuitenkaan koskaan hylkää hyvää ideaa henkilökohtaisista syistä sellaisen kuullessaan. Pappa Lannister jakelee siekailematta kritiikkiä kaikille, eikä kukaan uskalla väittää vastaankaan. Kokouksissa Tywinin lyödessä nyrkillä pöytään kaikki ovat hiljaa ja kuuntelevat. Hän tosin myös myöntää siekailematta omat virheensä. Starkkien saatua napattua hänen poikansa Tywin myöntää olleensa väärässä ja Tyrionin oikeassa, mitä tulee vastapuolen armeijaa johtavaan Robb Starkkiin. Tywin tuumasi tämän olevan kokematon pojan kloppi, joka ei ymmärrä mistään mitään, kun taas Tyrion sanoi saaneensa pojasta varsin erinlaisen käsityksen. Tywin jopa myönsi Tyrionille, että "Ehkä et olekkaan sellainen urpo, kuin olen aina kuvitellut". Hän hääsi neuvottelupöydästä kaikki muut lällärit pois ja piti taktiikkapalaverin kahdestaan Tyrionin kanssa. Tämän jälkeen hän nimensi Tyrionin sijaisekseen kuninkaan Kourana.


Luultavasti parhaimpana esimerkkinä Tywinin kylmästä rationaalisuudesta on ahh niin ihanat häät, jossa Robb Stark vaimoineen ja äiteineen teurastettiin täysin varoittamatta illallispöydässä. Monet muut pitivät tekoa järkyttävänä, mutta Tywin näki teon varsin loogisena, eikä ymmärtänyt, miksi on niin väärin tapattaa pari kymmentä ihmistä illallispöydässä mielummin, kuin kymmenentuhatta sodassa.

Fi - Sisäänpäinsuuntautunut tunteellisuus
Tämä funktio tekee Pappa Lannisterista entistä sisäänpäinsuuntautuneemman. Hänen kasvoillaan on lähes jatkuvasti sama loordin ilme, joka muuttuu ainoastaan äärimmäisissä tapauksissa, eikä hän yleensä näytä mitään tunteita ulospäin. INTJ:t ovat usein yleitä tästä itsensä hallitsemisesta ja niin on luultavasti myös Tywinin tapauksessa. Tunteiden hallinta ja ymmärtäminen ovat aina olleet INTJ:iden suurin heikkous ja tämä heikkous on myös Pappa Lannisterilla. Hän ei osaa koskaan ottaa huomioon omien lastensa tunteita, minkä vuoksi he näkevät tämän armottomana jyränä ja vastustavat tätä tästä syystä entistä enemmän. Ei lienee vähättelyä sanoa Tywinin kohdanneen loppunsa tämän heikkoutensa takia. Hän jakelee kärkevää kritiikkiään turhan innokkaasti välittämättä siitä, mitä muut siitä ajattelevat tai miten he tuntevat. Jos hän osaisi ottaa huomioon paremmin ihmisten tunteita, niin hän välttyisi tekemästä itselleen ja suvulleen turhia vihollisia.

Pappa Lannister avasi kuitenkin tunnepuoltaan eräälle ulkopuoliselle henkilölle. Ironista on, että tämä henkilö sattui olemaan Arya Stark. Tywin puhui Aryalle isästään ja heittäytyi suorastaan senttimentaaliseksi sanoessaan käytävän sodan olevan hänen viimeisensä. Hän ajatteli, mitä tulisi jättämään lapsilleen ja lapsen lapsilleen. INTJ:lläkin on tunteet, mutta ne ovat yleensä varsin syvällä. Perhe ja suku ovat loppujen lopuksi Tywin Lannisterillekin kaikki kaikessa. Ilmeisesti Tywin pystyi avautumaan paremmin ulkopuoliselle kupinkantajalle, josta hän jostain kumman syystä piti. Hän tiesi, että Arya oli valehdellut hänelle syntyperästään, mutta ei ottanut siitä sen paremmin selvää. Yllättävän sentimentaalista käytöstä Tywinin tapaiselta mieheltä.

Se - Ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Heikon tosiasiallisuutensa vuoksi Pappa Lannisterilla ei riitä intoa tai halua minkäänlaiseen käytännön toimintaan. ENTJ voisi olla näyttämässä toimillaan alamaisille suoraa esimerkkiä siitä, miten tulee toimia, mutta INTJ:n ja Tywinin tapauksessa näin ei ole. Hän ei myöskään näe Jamie Lannisterin halussa miekkailla ja harjoittaa taitojaan mitään järkeä, vaan pitää sitä lähinnä jäätävänä pelleilynä. Miksi riehua miekan kanssa alempien seassa ja riskeerata oma henkensä, kun kuka tahansa miekkaa heiluttava alhaissyntyinen pelle voi tehdä sen puolestasi? Tywin ei myöskään perusta paljon menneistä vaan hänellä on katse tiukasti tulevaisuudessa.

Yllättävää kyllä Pappa Lannisterilla on yksi harrastus, jossa ilmenee hänen ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuutensa. Hän tuntuu harrastavan metsästystä ja kalastusta ja haluaa myös itse syödä oman saaliinsa. Ensimmäisessä kohtauksessa, jossa hänet näytettiin hän oli nylkemässä peuraa. Myöhemmin hän kalasteli ollessaan King's Landingissa ja käski viedä kalat kokille valmistusta varten.

tiistai 19. elokuuta 2014

Tyypitysmaratoni #2 - Tsingis Khan - ENTJ

Tyypitysmaratonin toisessa osassa seikkailee ENTJ ja ketä tämä tyyppi kuvaisi paremmin, kuin vanhaa vekkulia mongolivalloittajaa, jonka kokoaman kansakunnan edessä koko Maapallo oli polvillaan? Tsingis Khan on täydellinen esimerkki visionäärisestä, auktoriteettisesta ja karismaattisesta johtajasta, jonka ansiosta satoja vuosia keskenään sotineet mongoliheimot yhdistyivät yhden aatteen taakse.

Tulen käyttämään arvioinnissani Conn Igguldenin historiaan perustuvaa versiota Tsingis Khanin elämästä. Olen kuitenkin melkoisen vakuuttunut siitä, että myös oikean elämän Tsingis Khan oli ENTJ.




Te - Ulospäinsuuntautunut ajattelu
Tsingis Khan oli eräs historian kyvykkäimmistä organisaattoreista. Pystyihän hän pitämään riitaisat heimot ja suvut aisoissa erinomaisella kyvyllään johtaa kokonaista kansakuntaa. Hän oli erittäin itsevarma ja karismaattinen henkilö, jonka käskyvaltaa ei kukaan kyseenalaistanut. Mongolien tapaisen soturikansan ohjaksissa mikään lälläri ei olisikaan kauaa selvinnyt. Tsingisiä pidettiin jopa mongolien mittapuulla kovapintaisena miehenä ja hän olikin raudan luja hallitsijavalloittaja, joka niitti häntä vastustavat henkilöt, heimot ja kokonaiset kansakunnat armottomasti pois maan päältä. Kaiken tämän armottomuuden takana oli kuitenkin kylmä logiikka ja järki. Hän ei ollut julma mies, eikä hän saanut nautintoa joutuessaan turvautumaan hirmutekoihin saavuttaakseen tavoitteensa. Hän teki tarkoituksella kaikista häntä vastustavista varoittavia esimerkkejä, jotta tulevaisuudessa turhalta sotimiselta voitaisiin välttyä. Pelolla hän sai pidettyä jo valloitetut alueet kurissa. Hänen armeijansa ei yksinkertaisesti olisi ollut tarpeeksi suuri valvomaan samaan aikaan kaikkia alueita.


Esimerkiksi taktiikka, jossa käytettiin valkoista, punaista ja mustaa telttaa kuvastaa hyvin Tsingis Khanin pragmaattista tapaa saavuttaa haluttu lopputulos. Ensimmäisenä päivänä kaupungin eteen pystyettiin valkoinen teltta. Jos kaupunki tällöin antautui, niin Tsingis lupasi säästää kaikkien kaupunkilaisten hengen. Jos kaupunki ei antautunut, niin seuraavana päivänä pystytettiin punainen teltta. Tämä tarkoitti sitä, että kaikki kaupungin miehet tapettaisiin, vaikka kaupunki antautuisikin. Kolmannesta päivästä eteenpäin kaupungin eteen pystytettiin musta teltta, joka tarkoitti sitä, että kaikki kaupungin asukkaat tapettaisiin ja koko kaupunki hävitettäisiin. Ymmärrätte varmaan, miksi useimmat kaupungit antautuivat jo ensimmäisen päivän aikana, kun muutama kaupunki oli ensin hävitetty maan tasalle.


Ni - Sisäänpäinkääntynyt intuitio
Tsingis Khan oli ennen kaikkea visionääri. Hän näki toistensa kurkuissa olevissa heimoissa jotain, mitä kukaan muu heimolainen ei nähnyt. Hän näki mahtavan kansakunnan, jonka yhdistyttyä mikään mahti maailmassa ei pystyisi pysäyttämään heitä. Tsingis näki tulevaisuuteen ja pystyi suunnittelemaan, miten toteuttaa unelmansa yhdistyneestä hopeakansasta. Hänellä oli myös erinomainen arvostelukyky, mitä ihmisiin tuli ja hän pystyi näkemään ihmisten kyvykkyyden usein ennen kuin he edes itse olivat siitä tietoisia. Tämän kyvyn ansiosta hän sai luotettavia ja kykeneviä miehiä oikeisiin tehtäviin, joka oli ratkaisevan tärkeää mongolien menestyksen kannalta. Kun Tsingis osoitti luottavansa miehiinsä, niin he halusivat automaattisesti olla tämän luottamuksen arvoisia ja piiskasivat itsensä uskomattomiin suorituksiin osoittaakseen sen.


Nuorena poikana hän joutui äitinsä ja veljiensä kanssa heitteille isän kuoltua. Vanhempana hän alkoi koota heimottomista omaa heimoa. Hän käytti tätä pientä heimoaan ärsyttääkseen tataareja niin paljon, että nämä kokosivat jäätävän kokoisen armeijan, joka pakotti mongoliheimot yhdistämään voimansa ja kukapa mahtoi nousta lopulta näiden yhdistyneiden heimojen johtoon? Kauasnäköinen Tsingis Khan!


Se - Ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Tämä funktio lisäsi Tsingis Khanin energisyyttä ja sponttaaniutta. Hän oli yleensä täysillä mukana kaikessa mitä tehtiin ja näytti henkilökohtaisesti esimerkkiä miehilleen, mikä lisäsi entisestään hänen suosiotaan. Eivät mongolit olisi seuranneetkaan ketään teltassa kyyhöttävää nahjusta. Jos heimolaisten kesken tapahtui kärhämiä, niin Tsingis Khan kävi yleensä henkilökohtaisesti hakkaamassa päät irti molemmilta osapuolilta. Tosiasiallisuus oli Tsingisin tapauksessa kuitenkin heikompia funktiota ja tästä syystä hän olikin niin suuruuden hullu. Tsingis Khan onkin yksi niitä harvoja tapauksia, joka teki suuruuden hulluista ideoistaan ja visioistaan totta!


Fi - Sisäänpäinkääntynyt tunteellisuus
Tsingis Khanin heikoin funktio oli tunteellisuus. Tämä näkyi siinä, miten onneton hän oli omien tunteidensa käsittelyssä ja ilmaisussa. Kerran hän mietti päänsä puhki, miten kehua kaunista vaimoaan ja ainoa asia, mikä hänelle tuli päähän oli sanoa "Sinulla on hyvät hampaat", kuin olisi hevosesta puhunut. Myöhemmin hän sai omia lapsia, eikä hän mitenkään tiennyt, miten pystyisi ilmaisemaan kuinka ylpeä oli pojistaan. Erään kerran hän pakeni paikalta tilanteesta, jossa hän tunsi äärettömän suurta ylpeyttä poikansa saavutuksia kohtaan. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt, miten ilmaista ylpeytensä. Lopulta Tsingis jäikin varsin etäiseksi isähahmoksi ja pojat pitivät häntä varsinaisena yrmynä, eivätkä tienneet pinnan alla olevista isän tunteista mitään. Onneksi Tsingis Khanin vaimo oli tietoinen miehensä tästä puolesta ja ymmärsi tätä. Usein vaimo nauroi itsekseen Tsingisin kömpelyydelle tunneasioissa ja hoiti sen jälkeen kyseiset asiat itse.

maanantai 18. elokuuta 2014

Tyypitysmaratoni #1 - House - ENTP

On jälleen aika aloittaa blogin kirjoittaminen. Olen tehnyt jo tyypitykset Muumilaakson tarinoista ja Alfred J. Kwakista, mutta minulle jäi tunne, että niistä jäi puuttumaan jotakin. Kaikki kuvaukset olivat turhan ylimalkaisia ja lyhyitä. Niistä puuttuu kaikki analyyttisyys ja syvyys. Tästä lähtien tyypitykset tulevat olemaan huomattavasti sisältörikkaampia ja toivottavasti myös hauskempia lukea, sillä etenen tyypityksiä tehdessä funktioittain, jossa ilmenee useampia puolia hahmosta.

Aloitan tyypitysmaratonin omasta tyypistäni, joka on ENTP. Tähän tyyppiin ei ole olemassa montaa yhtä hyvää esimerkkiä, kuin Gregory House sarjasta House M.D.


Ne - Ulospäinsuuntautunut intuitio 
Housen vahvin funktio on ulospäinsuuntautunut intuitio. Tämä näkyy ennen kaikkea siinä, miten House tarvitsee tiimiä pallotellakseen heidän kanssaan ideoita potilaan tilasta. Hän myös useimmiten keksii, mikä potilasta vaivaa, kun joku henkilö sanoo jonkun lauseen, joka ei äkkiseltään liittyisi tapaukseen lainkaan. Se lause triggeröi Housen intuition, jolloin hän näkee välittömästi ratkaisun ongelmaan mielessään. Ulospäinsuuntautunut intuitio saa Housen myös käyttäytymään ajoittain hieman kaoottisesti, sillä hän hakee jatkuvasti uusia virikkeitä. Hän myös viihdyttää itseään jatkuvalla työtovereidensa jallittamisella.
     
House on myös varsinainen monilahjakkuus. Hän osaa useita eri kieliä, kuten mandariinikiinaa, espanjaa, portugalia, intiaa ja kuulemma siihen päälle vielä useita muitakin. Hän on myös lääketieteellinen nero, jonka vertaista ei sarjan aikana näy kertaakaan. House on myös musikaalisesti lahjakas ja osaa soittaa useita instrumentteja, kuten pianoa ja kitaraa. Ulospäinsuuntautunut intuitio saa Housen myös pakkomielteiseksi arvoistusten ratkaisijaksi. Häntä ei useinkaan kiinnosta itse potilas lainkaan. Hän haluaa vain saada "arvoituksen" ratkaistua ja pitää sitä henkilökohtaisena nöyryytyksenä, jos ei onnistu tekemään sitä. House ei myöskään ota hoitaakseen, kuin tapauksia, jotka kiinnostavat häntä. Jos sairaus vaikuttaa liian selvältä tai rutiininomaiselta, niin House ei halua koskea siihen pitkällä tikullakaan.

Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
House on ennen kaikkea rationaalinen ihminen, joka ei arvosta turhia tunteiluja tai humpuukeja. Tämä näkyy hänen kuivassa ja sarkastisessa huumorissaan, jota hän käyttää lähinnä vittuillakseen ihmisille, joita hän pitää epärationaalisina ja tyhminä. Tähän ryhmään kuuluvat uskonnon harjoittajat, työtoverit, potilaat ja oikeastaan kaikki muutkin. House onkin varsin kyyninen ja skeptinen ihminen, joka ei helposti muuta käsityksiään ellei näe ensin todisteita niiden paikkansa pitävyyden puolesta.

Vaikka House onkin periaatteessa seurallinen ihminen ja pitää vuorovaiktuksesta, niin samaan aikaan hän on varsin sisäänpäinkääntynyt ja häntä yleensä kiinnostavat enemmän asiat, kuin ihmiset. Sisäänpäinsuuntautuneen ajattelun vuoksi House tarvitsee myös yksinoloaikaa. Tämä näkyy hänen tapauksessa siinä, miten hän vetäytyy omaan huoneeseensa prosessoidakseen omassa rauhassa kaikkia niitä tietoja, jotka liittyvät potilaan tilaan ja sairauteen. Yleensä vasta prosessoinnin jälkeen House pystyykin saamaan intuitiivisen neronleimauksensa.

Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
Tämä funktio tekee Housesta erittäin ilmeikkään ja eläväisen tapauksen. Yleensä hänen naamastaan näkee, mitä hän kulloinkin ajattelee. Housen tapauksessa tunteellisuus on kuitenkin toiseksi heikoin funktio, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei ole mikään varsinainen virtuoosi, mitä tulee tunteiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen. House ei useinkaan ymmärrä omia tunteitaan ja muiden tunteet ovat hänelle vielä pahemmin sumun peitossa. Eräässä jaksossa Housen pitäisi tarjota sympatiaa ja ymmärrystä raiskauksen uhrille, mutta hänellä ei ole aavistustakaan, mitä tehdä.

Jossain tapauksissa House huomaa menneensä liian pitkälle sanomisissaan ja näissä tapauksissa hän on valmis pyytämään anteeksi. Sitä ei ehkä äkkiseltään uskoisi, mutta Housellakin on tunteet ja hän tuntee syyllisyyttä, jos on loukannut jonkun tunteita pahemmin. Pari kertaa House ottaa kuonoonsa loukattuaan ihmisten tunteita, mutta hän katsoo yleensä ansainneensa sen ja jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Si - Sisäänpäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Tosiasiallisuus on Housen heikoin funktio ja se kyllä näkyy. House ei millään tahtoisi taipua minkäänlaisten sääntöjen ja auktoriteettien edessä. Tämä aiheuttaa hänelle jatkuvasti erilaisia ongelmia, joiden vuoksi hän on usein vaarassa menettää työpaikkansa. Jos Housen pomona olisi ollut joku muu, kuin Cuddy, joka katsoi hänen peräänsä ja piti hänen puoliaan, niin hän olisi luultavasti saanut kenkää about jokaisessa jaksossa. Pari kertaa mukaan tulee muita tahoja, kuten esimerkiksi etsivä ja sairaalan ostanut bisnespamppu. Kummankaan edessä House ei osoita minkäänlaisia taipumisen merkkejä, vaikka seuraukset voisivat olla erittäin vakavat.

House katsoo usein olevansa sääntöjen ja rajoitusten yläpuolella. Monissa tapauksissa säännöt estävätkin Housea tekemästä sitä, mikä auttaisi häntä pelastamaan potilaan ja tämä suorastaan raivostuttaa häntä. Usein Cuddy ja myöhemmin Foreman taipuvat Housen edessä, koska tietävät tämän olevan lähes aina oikeassa. Jos näin ei tapahdu, niin House yleensä sooloilee ja tekee niin siitä huolimatta. kuten parhaaksi katsoo, eikä kukaan viitsi antaa hänelle potkuja potilaan pelastuessa.


HUOM! 
Aika monet ovat tyypittäneet Housea INTJ:ksi, mutta tämä ei pidä paikkansa. Vaikka ENTP:llä ja INTJ:llä onkin sama funktiojärjestys, niin niiden suunnat ovat päinvastaiset. INTJ:t eivät ole yhtä ilmeikkäitä ihmisiä, kuin House, koska heillä ei ole ulospäinsuuntautunutta tunteellisuutta (Fe). INTJ:t eivät myöskään häröile samalla tavalla kuin House, koska heillä ei ole ulospäinsuuntautunutta intuitiota (Ne). INTJ:t päinvastoin rakastavat järjestystä, mikä johtuu heidän ulospäinsuuntautuneesta ajattelustaan (Te). INTJ:llä menisi erittäin todennäköisesti hermot ENTP:n/Housen häröilyyn.

Housella itse asiassa on tiimissään eräs INTJ-tyyppinen eli Foreman. Jokainen sarjaa katsonut näkee varmasti eron näiden persoonien välillä. Foreman näkyykin itse asiassa yllä olevassa videossa, eikä hän näytä kovin tyytyväiseltä Housen häröilyyn.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Alfred J. Kwak - Tyypitykset

Alfred J. Kwak



Alfred J. Kwak - ENFP

Alfred on tyypillinen ENFP. Kiltti, avomielinen, idealistinen ja monitaitoinen maailmanparantaja. Oli kyse sitten luonnon pelastamisesta, demokratian puolustamisesta tai vähäosaisten auttamisesta, niin Alfredilla ei mene missään vaiheessa siipi suuhun. Alfred on myös erittäin ulospäinsuuntautunut, eikä pelkää ilmaista mielipidettään, vaikka se olisi nykyisten käsitysten vastainen. Ystävät luottavat varauksetta Alfredin apuun ja jopa kuningas kysyy häneltä neuvoa valtion asioiden hoitamisessa. Alfred on myös yllättävän innovatiivinen ja älykäs. Hän mm. keksi erittäin tehokkaan ja toimivan vesiheinän niittokoneen.


Korppi - INTJ

Korpilla on jatkuvasti joku INTJ:mäisen kiero juoni työn alla ja hän toimiikin erinomaisena vastavoimana päähenkilö Alfredille. INTJ on eräs tyypillisimmistä pahistyypeistä ja Korppi istuu tähän rooliin kuin nakutettu. Jo lapsuudessaan Korppi manipuloi muita kätyröimään hänen puolestaan. Aikuisena Korppi onnistui ottamaan juonillaan koko Vesimaan hallintaansa, jolloin meno oli kuin Natsi-Saksassa ennen kuin Alfred ja kumppanit onnistuivat sotkemaan hänen juonensa suohon.




Mauri - ESTJ

Alfredin isänä toimiva myyrä on erinomainen esimerkki tasapainoisesta ESTJ:stä. Hänellä on jalat tukevasti maassa ja kaikki yleensä luottavatkin häneen kuin kivimuuriin. Ennen urheilutapahtumaa Mauri ryhtyi kuin automaattisesti Alfredin valmentajaksi ja organisoi koko homman harjoitusaikoineen alusta loppuun hyvin tuloksin. Vaikka Mauri onkin pienikokoinen, niin silti hänen olemuksensa henkii paljon suurempaa tahtoa ja voimaa kuin useimpien muiden.


Iiris - ISFJ

Iiris on erittäin tunteellinen ja kiltti henkilö, jolle ISFJ-tyyppi sopii kuin nakutettu. Hänellä on myös erittäin perinteinen käsitys perhe-elämästä ja hän tyytyy usein jäämään kotiin, kun Alfred lähtee ulkomaille tai avaruuteen sekoilemaan. Iiriksen herkkyys ja empatiakyky näkyy useasti sarjan aikana. Hän on jatkuvasti huolissaan Alfredista, vanhemmistaan ja veljestään. Sen lisäksi hän tuntee sympatiaa jopa avaruudessa olevia robotteja kohtaan, joiden hän olettaa olevan yksinäisiä.



Professori Von Pallas - ENTP

Pallas on tyypillinen ENTP. Monitaitoinen ja hivenen kaoottinen persoona, jolla on jatkuvasti joku uusi keksintö tai tutkimusmatka työn alla. Alfred suhtautuu usein varsin vainoharhaisesti Pallaksen keksintöjen toimivuuteen, eikä ihme sillä kuka ei suhtautuisi epäluuloisesti tyyppiin, jonka laboratoriossa räjähtelee usein. Vaikka Pallas onkin ENTP:mäisen kylmän rationaalinen, niin hän jakaa Alfredin huolen luonnon tilasta ja onkin usein mukana suojelemassa sitä. Hän kehitti mm. aurinkovoimaloita ja saasteetonta polttoainetta.



Olli - ENFJ 

Olli on erittäin ihmisläheinen ja idealistinen tyyppi, jolle muiden ihmisten hyvinvointi on jatkuva sydämmen asia. Kun Vesimaahan aletaan valita ensimmäistä esimerkkiä, hän asettuu ehdokkaaksi, jotta voisi auttaa kansaa parhaan kykynsä mukaan. Hänen ENFJ-olemuksensa käy tässä yhteydessä erinomaisesti ilmi hänen ajaessaan uudistuksia, jotka lisäävät demokratiaa ja tasa-arvoa entiseen kuningaskuntaan. Ystävänä hän on luotettava ja ajattelee aina heidän parastaan. 



Harri Harakka - ESFP

Harri on erittäin ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen kaveri, jonka intohimona ovat kiiltävät esineet. Usein hän joutuu ongelmiin tämän pakkomielteensä kanssa, mutta yleensä hän saa sen anteeksi, koska ei voi sille mitään.






Kuningas Leijonamieli - INFP

Tämä oli eräs haasteellisimmista tyypeistä tulkita. Leijonamieli on hivenen todellisuudesta vieraantunut tyyppi, mikä johtuu lähinnä siitä, että hän on kasvanut yltäkylläisyydessä ja eristyksissä. Hänellä on kuitenkin sydän paikallaan ja joskus hänen intuitionsa havaitsee hämmästyttävän tarkasti asioiden tilan. Loppua kohden Leijonamieli kehittyy hallitsijana ja alkaa ajatella enemmän kansansa parasta. Hänen ideansa oli mm. lakkauttaa kuningasvalta ja siirtyä demokratiaan.



Liero Lonkero - ISTJ

Liero on todellinen superkätyri ja vakooja. Hän hoitaa tehtävänsä aina uskollisen tunnollisesti sen mukaan kuka hänelle kulloinkin on maksanut. Parhaiten Lieron ISTJ:mäinen jäykkyys tulee esille, kun Alfred ei halunnut kuunnella Lieron raporttia vakoilusta. Lierolla menee pasmat täysin sekaisin, kun olisi pitänyt joustaa totutusta käytännöstä.



Rytinä - ISTP

Rytinä on joustavan jämäkän perussotilaan esikuva. Hänestä löytyy jämäkkyyttä, rentoutta ja hän pysyy rauhallisena tiukassakin paikkansa. Rytinä seuraa myös omaa moraaliaan ohittaen jopa tiukat sotilasmääräykset, jos se on ristiriidassa hänen omansa kanssa. Hän mm. päästi Alfredin salaa yöllä vapaaksi tyrmästä, koska tiesi hänen olevan syytön.



Pormestari Krokotiili - ENTJ

Krokotiili on visionäärinen johtaja ja yrityspamppu, jolla on jatkuvasti joku uusi projekti tai liiketoimi työn alla. Hän on täysin häikäilemätön tyyppi, eikä häntä kiinnosta viherpiipertäjien ulinat luonnon tuhoutumisesta tai edes lain rikkominen niin kauan, kun tähtäimessä ovat voitot ja raha. Koskaan hän ei kuitenkaan itse hoida varsinaisia töitä vaan palkkaa kätyreikseen erilaisia hämärämiehiä. Esim. Korpin ja Lieron.


Kapteeni Tunkki - ISFP

Tunkki on hyvä esimerkki miespuolisestsa ISFP:stä. Hänellä on sydän paikallaan ja hän suhtautuukin erittäin ystävällisesti kaikkia kohtaan. Jos jokin asia ei hänen ideologiaansa sovi, niin hän on valmis luopumaan vaikka työstään. Hänelle tuli hurjia tunnontuskia, kun sai kuulla, että hänen tulevan työpaikkansa alus ylikalastaisi kaikki kalavedet. Meri toimii Tunkille eräänlaisena väylänä vapauteen, mikä onkin ISFP:lle erittäin tärkeää.



Professori Hannibal - INTJ

Hannibal on erinomainen esimerkki keksijä INTJ:stä. Usein hän tekee keksintöjään Krokotiilille. He ovatkin erinomainen pari, sillä Hannibaliakaan ei haittaa millään tavalla, vaikka hänen keksintönsä olisivatkin haitallisia luonnolle tai ihmisille. Usein Hannibal vaikuttaa suorastaan tunteettomalta ja häntä tuntuu yleensä kiinnostavan vain asioiden rationaalinen puoli ja keksiminen.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

ENFJ - Antelias


Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
ENFJ:n vahvin funktio on ulospäinsuuntautunut tunteellisuus. Tämä funktio tekee ENFJ:stä ennen kaikkea tunteellisen ja ihmisläheisen tyypin. Heidän ihmisläheisyytensä on niin voimakasta, että he usein elävät elämäänsä toisten kautta ja unohtavat itsensä. ENFJ:t ovat tunnejohtajia, joiden suurin ilo on johdattaa ihmisiä kohti kehitystä ja menestystä. He tekevät tämän erinomaisilla sosiaalisilla taidoillaan ja ehtymättömällä karismallaan. Heidän sosiaaliset taidot näkyvät ennen kaikkea muiden ihmisten motiivien ja tunteiden ymmärtämisenä. Tästä syystä ENFJ voi olla jopa manipulatiivinen, sillä hän osaa usein vetää siitä oikeasta vivusta, joka saa toisen tekemään juuri niin kuin ENFJ haluaa. Pääasiassa tästä kyvystä on vain hyötyä toisille ihmisille, sillä ENFJ:llä on lähes aina toisten paras mielessään. Usein he päätyvätkin johtavaan asemaan. He eivät kuitenkaan ole ENTJ:mäisiä jyrääjäjohtajia, vaan pehmeämpiä ja suostuttelevempia. Huonoille teille joutunut ENFJ voi olla vaarallinen tapaus ja hänestä voi tulla jopa hullu kulttijohtaja, jota ihmiset seuraavat kuin sokeat lampaat.

Ni - Sisäänpäinsuuntautunut intuitio
Toinen funktio on sisäänpäinsuuntautunut intuitio, jonka tehtävänä on tukea ensimmäistä funktiota. Vahva intuitio tekee ENFJ:stä tulevaisuusorientoituneen ihmisen. Ensimmäisen funktion vuoksi heidän tulevaisuuden suunnitelmansa ovat usein keskittyneet ihmisten kehittämiseen. Intuitio auttaa ENFJ:tä huomaamaan toisten ihmisten käyttäytymisen, puhetavan, eleet ja tuntemukset. ENFJ muuttaa omaa käyttäytymistään sen mukaan kenen tai keiden kanssa hän kulloinkin keskustelee ja häntä voikin pitää eräänlaisena ihmiskameleonttina. Usein ENFJ ei itse edes tajua tekevänsä sitä. Tässä on oma vaaransa, sillä ENFJ voi kadottaa oman itsensä, jos tekee sitä liikaa. Tämän funktion vuoksi ENFJ:t pitävät myös kaikenlaisista uusista haasteista ja heillä on yleensä monipuoliset teoreettiset taidot ja tiedot. ENFJ:t ovat myös erittäin omaperäisiä ajattelijoita ja luovia tyyppejä. He ovat yleensä myös erittäin avomielisiä ihmisiä, jotka eivät karsasta minkäänlaista erilaisuutta, oli kyse sitten ihmisistä tai ideoista. Ainenkaan niin kauan, kun ne eivät ole ristiriidassa heidän arvomaailmansa kanssa.


Se - Ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Kolmas ja toiseksi heikoin funktio on ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus. Vaikka tämä funktio onkin ENFJ:llä heikko, niin silti he pitävät asioiden ja varsinkin ihmisten organisoimisesta. Tämä johtuu heidän tarpeestaan luoda vakautta ja harmoniaa, missä he ikinä ovatkaan. Kaikenlainen kaaos ja epävakaus hankaa heitä vastakarvaan erittäin voimakkaasti. Tosiasiallisuus lisää ENFJ:n aktiivisuutta ja se yhdistettynä ulospäinsuuntautuneeseen tunteellisuuteen saa heistä erittäin auttavaisia ihmisiä, jotka heittäytyvät vaikka tuleen toisten ihmisten hyväksi. ENFJ:llä onkin työmoraali vailla vertaa ja he ovat erittäin uskollisia ihmisiä sekä työpaikoilla, että ihmissuhteissa. Heidän on oltava varovaisia auttamisvimmassaan, sillä he voivat helposti palaa loppuun stressin liekeissä haaliessaan liian paljon työtä itselleen ja auttaessaan liian monia ihmisiä kerralla. Tähän liittyy toinenkin vaara, sillä ENFJ voi olla toisten ihmisten mielestä liian päällekäyvä ja kontroloiva auttamisvimmassaan. ENFJ:n on opittava antamaan tilaa muille ihmisille.

Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
Heikoimpana funktiona löytyy sisäänpäinsuuntautunut ajattelu. Tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että ENFJ:t eivät ole kovin hyviä ottamaan vastaan kritiikkiä. Varsinkaan, jos kritiikki kohdistuu heidän idealistisiin periaatteisiinsa. He loukkaantuvat tästä erittäin herkästi. ENFJ:t saattavat myös vajota murheen alimpaan laaksoon, jos he joutuvat olemaan yksinään tai jos he kokevat, että he eivät tule saavuttamaan idealistisia päämääriään. Masennus onkin erittäin yleistä ENFJ:iiden keskuudessa, mikä saattaa tulla yllätyksenä heidät tunteville, sillä he vaikuttavat ulospäin aina niin iloisilta ja sosiaalisilta, että olisi vaikea uskoa heidän voivan masentua helposti. Kuten aiemmin mainittu, niin ENFJ:t ovat hyvin idealistisia ihmisiä. Heillä saadaa olla liian ruusuinen kuva todellisuudesta. Joskus "julman" todellisuuden päästessä läpi heidän kuvitelmistaan, se saattaa satuttaa heitä syvästi. ENFJ:n olisi hyvä oppia ottamaan etäisyyttä asioihin ja varsinkin omiin tuntemuksiinsa.


VINKKI
Oma onnellisuutesi ei saisi olla kiinni muista ihmisistä.

Fiktionaalisia ENFJ:itä: Robert Langdon (Da Vinci-koodi), Padme (Star Wars), Mufasa (Leijonakuningas), Carlise Cullen (Twilight) ja Maija Poppanen




ENFJ – Historian Virrassa - Johann Wolfgang von Goethe

“If you treat an individual as he is, he will remain how he is. But if you treat him as if he were what he ought to be and could be, he will become what he ought to be and could be.” 

ENFJ on historian virrassa ”valloittaja” jokseenkin samalla tavalla kuin ENTJ:kin. Kuitenkin siinä missä ENTJ valloittaa voimalla ja taktiikalla, ENFJ valloittaa ihmistuntemuksella ja tunteisiin vetoamalla. Tätä ENFJ tekee käytännössä toimimalla keulakuvana erilaisille aatteille, kirjailijoina, poliitikkoina ja jopa tiedemiehinä.  

“It would not be impossible to prove with sufficient repetition and a psychological understanding of the people concerned that a square is in fact a circle. They are mere words, and words can be molded until they clothe ideas and disguise.” 


ENFJ:t ovat varsin monialainen tyyppi ja heitä saattaa löytyä periaatteessa mistä tahansa, mutta tästä huolimatta he useimmiten ovat varsin vaikutusvaltaisia siinä roolissa, missä he kulloinkin vaikuttavat. Eräs synkimpiä esimerkkejä ”pahasta ENFJ:stä” historiassa lienee Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels. Hän oli todellakin varsin vaikuttava henkilö roolissaan ja olisi tuskin vähättelyä sanoa hänen olleen nero ihmistuntijana.

"You have forgotten who you are and so have forgotten me. Look inside yourself, Simba. You are more than what you have become. You must take your place in the Circle of Life."


Useimmiten ENFJ:t kuitenkin käyttävät kykyjään ”hyvään” ja heidät nähdään lämpiminä ja karismaattisina ihmisten tuntijoina, jotka haluavat parasta kaikille. Fiktiossa eräs ikonisimmista esimerkeistä lienee Leijonakuninkaan Mufasa, joka on tunneviisaan ja hyvän ENFJ:n arkkityyppi.


Johann Wolfgang von Goethe (1749 – 1832)

Goethe on äärimmäisen hyvä esimerkki ENFJ:stä. Hän oli kirjailija, poliitikko, tiedemies ja ihmistuntija. Goethesta tuli kirjailijana ja kulttuurin tuottajana varsin ikoninen henkilö jo omana aikanaan ja hän onnistui henkilökohtaisesti muuttamaan Weimarin kaupungin kulttuurikeskukseksi. Goethe myös toimi kaupungissa hallintovirkamiehenä ja oli vastuussa mm. kaivoksista ja teistä.

Aiemmin mainitsemani Natsi-Saksan propagandaministeri Goebbelsin eräs lempikirjailijan olleen Goethe. Goethe onnistuikin levittämään ajatuksiaan varsin tehokkaasti varsinkin nuorisolle teoksellaan ”Nuoren Wetherin kärsimykset”, jossa kuvattiin nuoresta miehestä, joka päätyi lopulta itsemurhaan sydänsurujensa takia. Kyseisen teoksen vaikutuksesta syntyi Euroopassa suoranainen nuorten miesten itsemurhien aalto. Jälkikäteen Goethe katui koko teoksen kirjoittamista ja sanoi sen olevan kuin aave, joka vainoaa häntä aina. Osittain toki myös sen takia, että kyseinen teos kertoi Goethen oman nuoruuden romanssista. Voin kuitenkin kuvitella propagandaministeri Goebbelsin silmien kiiluneen tämän huomatessaan, kuinka Goethen tunnevoimainen klassikko levisi yli Euroopan ja kuinka siitä voi ottaa mallia propagandatarkoituksissa.

“I am not omniscient, but I know a lot.” 


Toinen Goethen ikoninen teos oli nimeltään Faust. Teoksessa oppinut nimeltä Faust on itsemurhan partaalla huomattuaan, että kaikki hänen tietonsa tieteistä, kulttuurista ja uskonnosta on turhuutta ja ääretön tietämys magian kautta saavuttamattomissa. Hän kokee jo nähneensä kaiken ja jäljellä olevan vain tylsistyminen, masentuminen ja kuolema. Paikalle ilmestyy kuitenkin demoni Mefistofeles, jolle Faust lupaa sielunsa, jos tämä saa hänet niin onnelliseksi, että haluaisi onnea tuottavan hetken jatkuvan ikuisesti. Tätä klassikkoa ”pakotetaan” saksalaiset koululaiset käsittääkseni edelleen lukemaan ja sitä pidetään yleisestikin eräänä kirjallisuuden suurimpia klassikkoja.
Goethe itse pitää Faustia eräänlaisena tiivistyksenä hänen omasta elämästään. Goethe harrastikin elämänsä aikana kaikkea mahdollista. Hän matkusti, kirjoitti, pyöritti hallintoa, teatteria, suunnitteli puistoja ja harjoitti kasvitieteitä. Onkin varsin traagista, jos Goethe tosiaankin tunsi tuon kaiken olleen ”turhuutta”. Tosin ymmärrän ja uskon kaikkien ihmisten ymmärtävän tuon tyhjyyden tunteen jossain määrin.

Näissä klassikkoteoksissaan Goethe osoittaa vahvan Fe-funktionsa, mikä ilmenee vahvana psykologisena näkemyksenä. Goethe näki ihmisten sisimpään ja ymmärsi omaansa ja muiden tuskaa. Toisin kuin useimmat kirjailijat Goethe ei lukkiutunut neljän seinän sisälle matustelemaan käsikirjoituksiaan, vaan oli jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Hän toimi teatterissa näyttelijänä ja ohjaajana.

Kaiken kaikkiaan sanoisin Goethen olleen eräänlainen psykologi, joka käsitteli kirjoitustensa kautta ihmisten psykologisia aspekteja. Suosittelen varsinkin ENFJ-tyyppisiä opiskelemaan Goethen elämää ja tämän teoksia tarkemmin. Uskon, että te saatte Goethesta kaikkein eniten oppia irti. 

INFJ - Turvaaja


Ni - Sisäänpäinsuuntautunut intuitio
INFJ:n ensimmäinen ja vahvin funktio on sisäänpäinsuuntautunut intuitio. INFJ:llä onkin eräs vahvimmista intuitioista, jonka avulla he tuntuvat tietävän monet asiat täysin intuitiivisesti vaistolla tajuamatta edes itse, miten tietävät ne. INFJ myös luottaa intuitioonsa erittäin vahvasti, mikä saattaa olla joskus vaarallista, sillä vaikka intuitio onkin useimmiten oikeassa, niin aina se ei sitä ole. Olisikin hyvä varmistaa asian paikkansapitävyys ennen kuin uskoo siihen sokeasti. Intuitio tekee INFJ:stä myös erittäin luovan ja omalaatuisen ihmisen, jonka päästä suorastaan pulppuaa epätavanomaisia ideoita. INFJ:t ovat erittäin yksityisiä henkilöitä, jotka eivät helposti paljasta ajatusmaailmaansa muille ihmisille. Heidän intuitionsa on yleensä suuntautunut ratkaisemaan muiden ihmisten ongelmia ja he ovat tämän vuoksi myös erinomaisia ihmistuntijoita, jotka näkevät yleensä muiden ihmisten piilossa olevat motiivit ja tunteet. INFJ:t ovat myös erittäin tulevaisuurojentuneita ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä maailmasta paremman paikan kaikille.

Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
Toiseksi vahvin funktio on ulospäinsuuntautunut tunteellisuus, jonka tehtävänä on tukea sisäänpäinkääntynyttä intuitiota. Tämä funktio tekee INFJ:stä idealistisen maailmanparantajan, jolla on sana vahvasti hallussaan. INFJ:lle onkin erittäin tärkeää, että hänellä on jonkinlainen moraalinen tavoite, jota kohti pyrkiä. Jos heillä ei sellaista ole, niin he saattavat muuttua suorastaan passiivisiksi tietämättä, mitä he oikein tekisivät. Kun heillä on joku idealistinen haaste, niin heitä ei kuitenkaan pysäytä mikään ennen kuin se haaste on voitettu. Oli kyse sitten afrikkalaislasten kouluttamisesta tai vanhusten asemasta, niin INFJ on lannistumattoman perfektionistinen ideakone, joka ei lepää ennen kuin tavoite on saavutettu. Tähän liittyy omat riskinsä, sillä INFJ palaa stressaamisen vuoksi loppuun äärettömän helposti. INFJ:t ovat erittäin lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä, joista lähes kaikki pitävät. He ovat myös erittäin ilmeikkäitä ihmisiä, joiden tunteet näkyvät yleensä päällepäin. Tämä yleensä vain lisää heidän karismaansa, joka onkin avuksi heidän johtaessaan ihmisiä pelastamaan maailmaa tavoite ja aate kerrallaan.

Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
Kolmas ja toiseksi heikoin funktio on sisäänpäinsuuntautunut ajattelu, joka lisää entisestään heidän oman tilansa ja yksinäisyytensä tarvetta. Usein INFJ:t kokevatkin vaikeaksi avautua ajatuksistaan edes läheisimmille ystävilleen. Ajattelufunktion heikkouden vuoksi INFJ:t eivät useinkaan ole kovin rationaalisia tai loogisia. He ovat ennen kaikkea tunneihmisiä, joiden huomio on kääntynyt asioiden sijasta ihmisiin. INFJ:llä on kuitenkin hämmästyttävä kyky ja halu työstää rationaalisiakin ajatuksia, jos ne jollakin tavalla liittyvät heidän idealistisiin tavoitteisiinsa. Tässä mielessä he ovat eräs loogisimmisista tunneihmisistä, mitä MBTI-tyyppien joukossa on. Intuition on kuitenkin ymmärrettävä asia ennen kuin INFJ voi käydä miettimään sitä loogisesti. Tunteellisina ihmisinä INFJ:t saattavat kuitenkin loukkaantua helposti ja he ovat heikkoja kritiikille varsinkin, jos kritiikki suuntautuu heidän arvojaan vastaan.

Se - Ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus
Heikoimpana funktiona löytyy ulospäinsuuntautunut tosiasiallisuus. Tämän funktion heikkous näkyy ennen kaikkea siinä, että INFJ:n idealistiset ajatukset eivät useinkaan ole käytännössä toteutettavia. Vaikka INFJ kovasti haluaisi pelastaa kaikki maailman ihmiset köyhyydeltä ja nälältä, niin tavoite ei vain yksinkertaisesti ole ratkaistavissa ainenkaan yhden ihmisin voimin. INFJ ei olekaan mikään varsinainen käytännön ihminen ja hän inhoaa usein kaikenlaisia rutiininomaisia töitä ja rajoittavia sääntöjä ja perinteitä. INFJ seuraa mielummin omaa moraalian kuin lakeja, jotka ovat usein täynnä porsaanreikiä. He haluaisivat myös muuttaa nämä lait reilummiksi kaikille. Johtajina INFJ:t eivät halua mikromanageroida alaisiaan vaan he näyttävät yleensä suunnan, mitä kohti pyritään ja antavat heille muuten vapaat kädet. Jossain tapauksissa tämä toimii. Jos työntekijät ovat luotettavaa ja pätevää porukkaa, niin tämä johtamistapa on erittäin hedelmällinen. Jos näin taas ei ole, niin voi projektista tulla yksi iso pannukakku.


VINKKI
Yritä olla joustavampi vakaumuksiesi suhteen ja ajatella rationaalisemmin.


Fiktionaalisia INFJ:itä: Albus Dumbledore (Harry Potter), Galadriel (Taru Sormusten Herrasta), Amelie (Amelie) ja Trevor McKinney (Anna hyvän kiertää)



INFJ – Historian Virrassa


Our unconscious is the key to our life's pursuits


Historian INFJ:t ovat ehkä kaikkein mystisimpiä henkilöitä, joita löytyy. Heistä on jotenkin vaikea saada ”otetta”. Heitä voisi luonnehtia ”mystikoiksi”, ”guruiksi” tai jopa ”hulluiksi kulttijohtajiksi”. INTJ:n tehdessä tiedettä tunteella, INFJ tekee tunteista tiedettä. He onnistuvat siinä niin hyvin, että he onnistuvat lähes hajottamaan ihmisyyden ja loogisuuden rajat. Parhain esimerkki tästä lienee MBTI-funktioiden ja arkkityyppiteorioiden arkkitehti Carl Jung, joka oli kosketuksissa ihmisten sisäiseen mieleen kenties paremmin kuin kukaan muu historiassa.


Pain and suffering are always inevitable for a large intelligence
and a deep heart. The really great men must,
I think, have great sadness on earth



Useat INFJ:t sukeltavatkin syvälle ihmismielen psyykkeeseen niin hyvässä kuin pahassakin. He ymmärtävät ihmisiä kenties syvällisemmin kuin mikään muu persoonallisuustyyppi. Monet INFJ:t ilmaisevat ymmärryksensä kirjoissaan, jotka kuvaavat ihmismielen monia kerroksia. Lisäksi he ottavat mielellään kantaa uskonnollisiin ja moraalisiin dilemmoihin. Esimerkiksi Dostojevski otti kantaa juuri näihin asioihin kirjoissaan. Tästä syystä niitä pidetään maailmankirjallisuuden huipputeoksina.


He who is not a good servant will not be a good master



Historian INFJ:t tavoittelevat Ti:n takia periaatteessa totuutta, mutta se ei saa olla ristiriidassa heidän ideaalinsa kanssa. Lisäksi he halajavat harmoniaa ja moraalista järjestystä. Tämän saavuttaakseen he usein pyörittävät kasaan jonkunlaisen ideaalisen moraalisen koodiston, jota noudattamalla kaikkien olisi ”kiva olla”. Tällaisia ovat mm. Danten kirjoittama Jumalainen Näytelmä ja potentiaalisesti Platonin Valtio.


Happiness is when what you think, what you say,
and what you do are in harmony 



Historian INFJ:t ovatkin usein varsinaisia ”maailmanparantajia”. Hyvänä esimerkkinä tästä lienee Gandhi, joka onnistui passiivisella vastustuksellaan voittamaan ”sodan” Britanniaa vastaan ja vapauttamaan Intian siirtomaa-ajan sorrosta. Tyypittäisin henkilökohtaisesti Jeesuksenkin INFJ-tyypiksi. Tosin hänestä on varmuudella vaikea sanoa mitään. Kaikki INFJ:t eivät kuitenkaan näyttäydy historian tarinoissa sankareina. Eräs historian legendaarisimmista ”roistoista” oli INFJ-tyyppiä ja hänellä esiintyi kaikki INFJ:n perusominaisuudet. Hänet esittelen seuraavaksi.





Adolf Hitler (1889 – 1945)


Make the lie big, make it simple, keep saying it,
eventually they will believe it.


Kun sanoin, että INFJ sukeltaa syvälle ihmismielen psyykkeeseen hyvässä ja pahassa, niin jälkikäteen moralisoiden voi sanoa Hitlerin edustaneen tuota pahempaa puolta INFJ:stä. Toisaalta samaan aikaan Hitlerissä myös esiintyivät INFJ:n parhaimmat puolet.


Perfection is achieved, not when there is nothing more to add,
but when there is nothing left to take away


Hitler oli idealistinen henkilö, jolla oli mielessään ihanne ja kuva Ni-funktion genergoima kuva ”paremmasta ja harmonisemmasta” Saksasta. Hän uskoi omaan ideaaliinsa vahvasti ja sai esitettyä asiansa niin paatoksellisesti kansalle, että sai heissäkin sytytettyä tuon saman ylpeyden ja tulen palamaan. Tämän tehdäkseen Hitlerin oli ymmärrettävä kansalaisten mieliä erinomaisen hyvin. Jos hän ei olisi ottanut kantaa niihin asioihin, joista kansalaiset olivat huolissaan ja onnistunut luomaan visiota tulevaisuudesta, jota kaikki halusivat, hän ei olisi menestynyt.

Hitleriä voisi luonnehtia eräänlaiseksi ”psykologiksi”, sillä hän oli Fe-käyttäjänä äärimmäisen herkkä muiden ihmisten tunteille. Hänellä oli myös erinomainen kyky mukauttaa oma käytöksensä siten, että hän otti muiden tuntemukset huomioon. Tämä voi kuulostaa historian huomioon ottaen hassulta, mutta Hitler ei neuvottelupöydässä alkujaan jyrännyt muita, vaan voitti heidät puolelleen diplomatian keinoin. Sille on vissi syy minkä takia koko Hitlerin lähipiiri ihaili häntä niin syvästi ja se on juuri tuossa. He ”USKOIVAT” häneen.


I use emotion for the many
and reserve reason for the few


Hitler ei ollut yksityisessä elämässään samanlainen räyhääjä kuin puhujanpöntön takana. Hänet tunteneet ovat kuvailleet häntä ujoksi, pehmeän hiljaisesti puhuvaksi ja syrjäänvetäytyväksi mieheksi. Hänelle oli kova työ taikoa esiin kaikki se energia, minkä hän puhuessaan välitti kansalle. Jälkikäteen hänen piti aina toipua performanssista.

Mitä sitten meni vikaan? Ongelma INFJ:n maailmanparantamisessa ja harmoniahalussa on se, että noiden ideaalinen käytännössä toteuttaminen ei välttämättä niin vain onnistu ilman sivullisia uhreja. ”Munakasta ei voi tehdä munia rikkomatta” kuvannee tätä tilannetta parhaiten. Jos Natsi-Saksa olisi voittanut ja saanut toteutettua rotuopilliset puhdistuksensa, niin kaipa lienee mahdollisuuksien rajoissa, että lopputuloksensa olisi ollut harmoninen ja toimiva yhteiskunta. Hinta olisi ollut kuitenkin melkoisen kova.

Tämän perusteella sanoisin, että INFJ-tyypin omaavat sopivat erinomaisesti idealistisen harmonisten yhteiskuntien suunnitteluun, mutta en helvetissä suosittelisi, että he toimisivat käytännön arkkitehteinä, jos niitä lähdettäisiin toteuttamaan. Hitler oli tunteellinen kiihkoilija, joka ei välittänyt siitä, kuinka moni joutui kärsimään hänen rakentaessaan ideaalia yhteiskuntaansa. En yhtään epäile, etteikö hänellä olisi ollut hyvät tarkoitusperät, mutta juuri tuollaiset henkilöt ovat kaikkein vaarallisempia. Huomasin saman ENFP-tyypin kohdalla. Moni heistäkin halusi vain hyvää kaikille, mutta päätyikin ihmiskärsimyksen instrumenteiksi ja hulluiksi kommunistidiktaattoreiksi.


Rakkaat INFJ:t ja muut ”hyvät ihmiset”. Älkää antako hyvyytenne ja ideaalinne paremmasta maailmasta sokaista itseänne siltä kärsimykseltä, mitä ideaalinne käytännössä toteuttaminen voi aiheuttaa. Näen valitettavasti samanlaisia piirteitä noitavainoihin verrattavissa olevassa #MeToo:ssa. En kuitenkaan vaahtoa siitä sen enempää. Miettikää ja harkitkaa.